Tutkimus
Ensin pitää ymmärtää ja sitten löytää vastaus
Analysointi
Ammatikseen kauneudenhoidon kanssa työskentelevät tietävät että ongelman ratkaisu löytyy aina sen ymmärtämisen kautta. RVB tutkii markkinoita jatkuvasti, ymmärtääkseen mitä alan ammattilaiset ja kuluttajat haluavat ja mikä on ajan henki. Tämän jälkeen käynnistyy uusien tuotteiden kehitysprosessi, joka alkaa useiden eri lähestymistapojen tarkastelulla ja koetuotteilla.
Tiukkojen valintakriteereiden ja palautteen pohjalta tehdään päätös, joka aina pohjautuu asian täydelliseen ymmärtämiseen. Näin voidaan olla ensimmäisten joukossa tarjoamassa uusia, tehokkaita ja innovatiivisia tuotteita.
R&D
Kaikki RVB tuotteet kehitetään yrityksen oman R&D tutkimus- ja kehitysosaston toimesta. Oma tutkimusosasto vastaa siitä että käytössä on aina uusimmat ja edistyneimmät aktiiviset raaka-aineet. Näin taataan jatkuva tuotekehitys kohti yhä parempia ja tehokkaampia, mutta silti turvallisia hoitotuotteita.
RVB käyttää oman laadunvarmistuksensa lisäksi Ferraran Yliopiston kosmetiikkakeskuksen palveluita testatakseen valmisteidensa tehokkuutta ja turvallisuutta.
Koulutuskeskus
Italiassa sijaitseva RVB Research Centre osaston palveluksessa on joukko kosmetologeja, kemistejä ja dermatologeja, joiden ensisijaisena tehtävänä on testata, kehittää ja arvioida uusia tuotteita ja hoitomenetelmiä yhdessä koehenkilöiden kanssa. Se on myös paikka jossa koulutetaan RVB henkilöstöä niin Italiasta kuin muualtakin maailmasta, mukaan lukien Suomi.


